Törmä 26.4.2014

Post date: 29.5.2014 11:47:39

Tapasimme lauantaiaamuna klo 8.15 Martsarin ostarilla, josta lähdimme kahdella autolla Espooseen. Ilmoittautumisessa tuomarit pääsivät ihailemaan Meduusan muotoista kisanumeroamme. Odotimme kisan alkua iloisin mielin lähtöpaikallamme. Ensimmäinen tehtävä oli rakentaa (yhdestä laudasta ja kymmenestä naulasta) ohjeiden mukainen linnunpönttö. Kun linnunpönttö oli valmis ja olimme palauttaneet sen, jatkoimme matkaa 2. rastille, jossa pistesuunnistettiin. Pistesuunnistuksen jälkeen olevalla rastilla piti koota laavu niin nopeasti kuin pystyi. Laavun kokoamisen jälkeen lähdimme "yllätys-rastille". Siellä meidän piti mennä makaamaa maahan/mäkeen, ja takaatamme heitettiin jotain eläimiä esittäviä leluja, joita meidän piti tunnistaa. Tehtävä oli tosi vaikea, mutta onneksi keksimme hyviä arvauksia!

5. rasti oli ensiapu-rasti, ja siinä oli ensin tehtävä, jossa piti hoitaa loukkaantunutta, ja tämän jälkeen täytimme ensiapuaiheisen vastauspaperin. Lähdimme nälkäisinä kohti seuraavia rastia, ja toivoimme sen olevan ruokarasti. Onneksemme seuraava rasti olikin ruoka-aiheinen. Sillä rastikäskyssä käskettiin valmistamaan perunarösti, paistettua pekonia ja munakasta trangialla. Kokkaamisen jälkeen saimme syödä makaronilaatikkoa. Syömisen jälkeen saimme uuden kartan, johon merkkasimme rastit. Jatkoimme matkaa seuraavalle rastille, jossa jouduimme odottamaan todella kauan rastille ilmoittautumisen jälkeen. Tällä "vapaa-ajalla" suunnittelimekin partioihanne-laulua. Kun olimme saaneet upean laulumme valmiiksi, aloimme ihmettelemään miksi olimme odottaneet niin pitkään. Lopulta kävi ilmi, että meidät oltiin unohdettu (ja edellemme oli päässyt n. 5 vartiota!). Kun vihdoinkin pääsimme rastille, ja teimme (nopeasti) A-pukin, tuli meille ongelmia ylittämisen kanssa. Lopulta kaikki kuitenkin yrittivät ylitystä, tosin vain yksi neljästä "selviytyi". Tullessamme rastilta Julian Kånkeni (=reppu) löytyi marinoli lamikosta. Turvapullo (joka ei enää ollutkaan niin turvallinen) oli ollut huonosti kiinni. Kun olimme aikamme haistellut löyhkäävää reppua, jatkoimme matkaa. Saavuimme tulirastille, jossa pääsimme perinteisesti tekemään nuotiota narun alapuolelle. Tehtävänämme oli siis sytyttää nuotio annetuista puista ja tulitikuista ja katkaista nuotion avulla, nuotion yläpuolella oleva naru. Suoriuiduimme tehtävästä esimerkillisesti ;) Ainakin johtajien mielestä. Tämän jälkeen kuljimme merkatun reitin maaliin. Matkan varrella oli kuvia linnuista, jotka meidän piti tunnistaa. Olimme niin taitavia, että keksimme uusia lintulajeja :D Maalissa esitimme ammattitasoisen partioihannelaulumme. Lisäksi pääsimme suorittamaan yhteistyörastia. Puiden väliin oli rajattu alue. Alueen sisälle oli laitettu hiirenloukkuja, jotka meidän piti laukaista. Meillä oli alueean jokaisessa kulmassa yksi naru ja narujen päissä oli paino, jonka avulla laukaisimme hiirenloukut. Ennen kotimatkalle lähtöä saimme mukaamme lähdössä rakentamamme linnunpöntön.

Koska partiossa pääsee tekemään kaikkea uutta ja erikoista, mitä ei muualla pääse tekemään, päätimme kokeilla miltä tuntuu tallustaa Kampissa kisasta ryytyneenä, linnunpönttö kainalossa ja hihittää väsymyksen takia. Jätski maistui extra hyvältä ;)

Kisasta saimme paljon muistoja ja neljännen sijan!! Sarjassamme oli yhteensä 25 vartiota. Eli sijoituksemme oli aikas mahtava. Mainostetaan vielä, että olimme seikkailijoita ja sarjassa oli myös tarpojia eli meitä vanhempia. Ensi vuonna uudestaan! :)

Meduusa