Maailman ympäri 2 päivässä

Post date: 16.6.2013 7:09:06

17. -19. toukokuuta Koskenhaltiat retkeilivät koko lippukunnan voimin Nuuksiossa. Mukana oli huikeat 41 KoHalaista. Retken teemana oli kansainvälisyys. Ohjelmassa olikin rasteja, joilla tutustuttiin eri mantereilta löytyviin maihin. Kiinassa vuoltiin syömäpuikkoja, Suomessa pelattiin mölkkyä ja Irakissa tarvittiin yhteistyökyä, kun koko ryhmän piti päästä hämähäkinseitin läpi. Ohjelman lomassa masut täytettiin tortilloilla, nakkikeitolla ja muilla herkuilla.

Näin retkeläiset kertovat omin sanoin retkestä:

”On ollut hyvin kivaa tulisin uudestaankin tänne olemme leikkineet, suorittaneet rasteja ja on todella mukavaa.”

”Leiri oli kiva. Oon leikkinyt ja veistänyt puukolla.”

”Tää oli OK leiri. Oli siistii vaellella ja leikii vihrees metsäs. Tää paras leiri ikinä!”

”Retki oli ihan mahtava. Lukuun ottamatta toista yötä. Minä olin nukkumassa tai itse asiassa aioin pelata korttia kaverini kanssa . Sitten alkoi sataa kunnolla. Sitten alkoi ongelmat. Laavun kattoon tuli kuoppa (vedestä) sitten alkoi sataa vielä enemmän, vietiin kamat sisälle kaato sateessa mutta muuten oli kivaa”

”Oli kiva retki, rastit oli mukavia. Oli myös ihan mukava nukkuu laavussa ukkoses ja kaatosateessa (wuhuu meiän vartio oli ainoo!) Kiitos kaikille retken järjestäjille! =)”

”Saunominen (Y)”

”Hyvä fiilis! Eilen oltiin saunomassa ja uimassa. Tänään kiireessä tehty ruokaa (:”