Blogi

Tähän blogiin kerätään juttuja ja kuvia jo olleista tapahtumista.

Sudenpennut SuperSupessa

lähettänyt Anni Yli-Kivistö 5.5.2016 klo 4.18

16.4. Koskenhaltioiden sudenpennut osallistuivat Helsingin keskustassa järjestettyyn SuperSupeen. Menoa ja meininkiä riitti, kun mukana oli yli 600 lasta! Tänä vuonna ohjelmassa oli hauskoja toimittaja-aiheisia rasteja.
 

N. 200 metriä edettyään sudenpennut bongasivat Haapanaparin Töölönlahdelta...


"Mäki haluun tän kuvan!"
Ja sudarit ryhtyivät kuvaamaan kirjoittamansa artikkelin "lehtikuvaa".







"Se" kuva.




Välillä ehdittiin "Hura-hura-häitä...."



Oopperan ulkolavalla ruokarastin työnjakosuunnittelua.



"Ja seuraavaksi suuntaamme..."



"Behind the scene": "Näin saadaan sudareista täydellinen ryhmäkuva"




Viimeinen rasti. Tästä tulee vielä periskooppi ja toinenkin.







Kotimatkalla ehtii omiin eväisiinkin tutustumaan.
Sipsit ja karkit on jo syöty.....


Jutun on kirjoittanut ja kuvat on ottanut mukana ollut sudenpennun äiti.


Parasta partiossa (osa 2)

lähettänyt Anni Yli-Kivistö 31.12.2015 klo 1.05   [ 31.12.2015 klo 1.05 päivitetty ]

Miksi partio?

Oli syyskuu vuonna 1980, kun ystäväni tuli lauantai-aamuna herättämään minut aikaisin ja kysymään, lähtisinkö hänen kanssaan partiotaitokilpailuihin rastille töihin. Minä lähdin ja lähdin vielä seuraavanakin päivänä. Tämän jälkeen kysyimme lippukunnanjohtajalta, josko voisin liittyä ystäväni vartioon. Siitä alkoi partiourani, jolle ei loppua näy. Ehkä tuon aloituksen johdosta nimenomaan partiotaitokilpailut ovat lähellä sydäntäni.

Vuosien varrella olen osallistunut lukuisiin kilpailuihin (joita en niinkään pidä kilpailuna vaan ohjelmallisina viikonloppuina), vetänyt laumailtoja kolmessa eri lippukunnassa, toiminut vartionjohtajana, toimittanut lippukuntalehteä, osallistunut lukuisiin projekteihin ja ollut vastuunkantajana erilaisissa lippukunnan pesteissä.

Miksi olen partiolainen vieläkin? Partio on minulle tapa elää ja itse näen, että partio antaa myös aikuiselle paljon. Saat olla mahdollistaja nuorten harrastuksessa. Itseäni kantavat kuitenkin hyvät elinikäiset ystävät ja partioelämykset, joita myös aikuisena olen saanut kokea. Viimeisimpänä varmasti jamboree Japanissa, jossa sain nauttia ja hämmästellä partion kansainvälisyyttä!

Entäpä se mieleenpainuvin partiokokemukseni? Taisi olla vuosi 1990, kun osallistuin kahden ystäväni kanssa Hilkan kilpa-nimiseen kilpailuun. Kävelimme lähes yhteen menoon 1,5vuorokautta nukkumatta lainkaan välillä. Oli toukokuu, yöt olivat siis vielä pimeitä ja meillä ei ollut lamppua mukana. Koko ajan tihuutti vähän vettä. Viimeisenä tehtävänä oli uida +7 asteisessa vedessä vaatteet päällä…

Partio antaa aikuisellekin paljon elämyksiä ja kokemuksia sekä mahdollisuuden tehdä jotain muuta kuin arkisessa aherruksessa. Tule rohkeasti mukaan kokemaan itse, miten saat ihanan savun tuoksun vaatteisiisi tähtisen taivaan alla!

Nyyti, aikuinen

 

      

Koskenhaltiat 2015

lähettänyt Anni Yli-Kivistö 12.12.2015 klo 4.37   [ 27.12.2015 klo 4.48 päivitetty ]

Koskenhaltioiden Kuusijuhlassa 10.12. nähtiin vuosielokuva, joka kertoi kuluneen vuoden kesäleiristä, partioviikosta ja muista partiotapahtumista. Tässä voit tutustua vuosielokuvan valokuvien tiivistettyyn versioon.














'

















Kohalaiset haastattelussa

lähettänyt Anni Yli-Kivistö 9.11.2015 klo 9.39   [ 9.11.2015 klo 9.40 päivitetty ]

Karkki tai kepponen -retkellä (30.10.-1.11.) neljälle eri ikäkauden edustajalle esitettiin partio aiheisia kysymyksiä. Lue tästä mitä he vastasivat.

Kysymykset

1. Mikä on tarpeellisin varuste partioretkellä?

2. Mikä on ällöttävin ruoka, jota olet syönyt partiossa?

3. Mitä mieltä olet partiopaidasta?

4. Mikä on hienoin partiomerkki, jonka omistat?

5. Kummassa on mukavampi nukkua kämpässä vai teltassa? Miksi?

6. Mihin johtajia tarvitaan?

7. Milloin aloitit partion? Mikä innosti sinua aloittamaan partion?

 

Enni, sudenpentu

1. "Makuupussi, makuualusta ja rinkka."

2. "No menninkäisen pöperö. Ja sit mä vihaan yli kaiken sieniä."

3. "Joo, se (partiopaita) voi olla kuuma."

4. "Wild Wild Westin rannekenauha."

5. "Teltassa, siellä on lämpimämpi."

6. "Ei vois olla partioo ilman johtajia."

7. "Olin luontokerhossa ja sen jälkeen aloitin partion."


Eerika, seikkailija

1. "Makuupussi."

2. "Se joku ihme... Kaikki missä on maissia ja herneitä."

3. "Ihan ok, mutta kesällä se on kuuma."

4. - 

5. "Kämpässä on mukavampi. Siellä ei tarvii kipinämattia ja siellä ei ole ötököitä."

6. "Maijua tarvitaan halaamiseen."

7. "Ku mä olin ykkösluokalla."


Elias, tarpoja

1. "Puukko"

2. "Sarasteen nakkiohratto" (Saraste oli vuoden 2012 kesäleiri)

3. "Ihan ok. Pienillä retkillä tarpeeton, mutta isommilla leireillä kätevä."

4. "Mä en tiiä, mitä omistan. Kun meille ei koskaan anneta niitä merkkejä."

5. "Teltassa, koska se on kivempaa."

6. "Toiminnan ohjaamiseen."

7. "Olikse 7-vuotiaana? Joo oli se. Koska Cassu (veli) oli partiossa."


Cassu, samoaja

1. "Oisko toi puukko."

2. "Nakkiohratto. Se oli Sarasteella."

3. "Ihan särmän näköinen."

4. "Varmaan seikkailijoiden päätörmerkki."

5. "Riippuu kämpästä. Ehkä mä sanon kuitenkin teltassa. Yleensä siellä on pehmeempi alusta ja parempi ilmanvaihto."

6. "Organisoimaan kaikkea ja estämään totaallista anarkiaa."

7. "Mä aloitin partion 7-vuotiaana. Koska ohjelma oli kivaa."



Parasta partiossa (osa 1)

lähettänyt Anni Yli-Kivistö 11.10.2015 klo 9.04   [ 21.10.2015 klo 8.16 päivitetty ]

Tie partioon käy vatsan kautta! 

Ja ei, kyseessä eivät ole trangialla kohmeessa valmistetut retkiruuat, vaan nyyttäriherkut yli kuusi vuotta sitten eräässä partiokokouksessa. Olin viidennellä luokalla, kun kaverini houkuttelivat minut kokoukseensa, joka sattui olemaan syyskauden viimeinen ja tarjolla oli herkkuja laidasta laitaan. Innostuin partiosta alun perin tämän takia, pakko se on myöntää! Myöhemmin mukaan ovat tulleet uudet kaverit ja mielettömät elämykset eri partiotapahtumissa, johtamista unohtamatta. 

Johtajatulilla Evolla 28.–30.8. pääsin taas kokemaan johtajuuden parhaita puolia, kun yli 1600 johtajaa eri puolilta Suomea tapasivat viikonloppuna toisensa johtajuuden jättitapahtumassa. Partio on harrastuksena valtavan monipuolinen ja tämän huomasin myös Johtajatulilla. Viikonlopun aikana pääsimme oppimaan johtajuudesta, juhlimaan ysäri-diskossa, melomaan kuunvalossa ja viettämään laatuaikaa tuttujen kanssa.
Kanootin kyydissä pimeällä järvellä täytyi kyllä onnitella itseäni harrastusvalinnastani – niin paljon upeita kokemuksia ja hauskoja kavereita olen vuosien varrella saanut.

Ja eihän tämä tähän lopu, ensi kesänä matkaan Roihulle ja kohti uusia partioseikkailuja!

Amanda, vaeltaja 

Wild Wild West 11.-16.6.15

lähettänyt Anni Yli-Kivistö 6.9.2015 klo 5.34   [ 6.9.2015 klo 5.37 päivitetty ]

Kesäkuussa riemu valtasi Inkoon Kavalahden, kun neljä plus yksi länsi-vantaalaista lippukuntaa järjestivät leirin, joka muistetaan vielä kauan. Villin lännen mukaisesti leirillä päästiin karavaani-teemaiselle haikille, osallistumaan länkkäriohjelmaan sekä nauttimaan hauskoista ja mukaansatempaavista iltaohjelmista. Leirillä ei tietenkään oltu unohdettu johtajaohjelmaa: samoajat ja sitä vanhemmat pääsivät melomaan kanooteilla, pelaamaan jättimäistä Afrikantähteä sekä nauttimaan grillibileistä. Ohjelmien välissä keittiön loihtimat herkulliset ruuat täyttivät leiriläisten mahat. 

Käy fiilistelemässä kesäleiriä Wild Wild Westin Facebook-sivulla: https://www.facebook.com/pages/Wild-Wild-West-15/1736977583195076?fref=ts











Toiminnantäyteinen kevät'15

lähettänyt Anni Yli-Kivistö 5.9.2015 klo 0.12

Keväällä Kohassa tapahtui vaikka mitä! 


Vaeltajat Ylittämässä itseään 17.18.1.


Samoajaohjelmaa heräteltiin henkiin

Koskenhaltioiden Taulakääpä-retkellä 10.-12.4. rakennettiin risukeittimiä ja valmistauduttiin Wild Wild West -kesäleirille.



           
Samoajien Kinkura -retkellä 17.-19.4. rakennettiin keinu ihan-muuten-vaan ja syötiin liikaa vohveleita.

Mursu-seikkailijajoukkue, Merihevonen-seikkailijajoukkue, samoajat sekä vaeltajat osallistuivat Kampin Pop Up-kololle. Myös tarpojat olivat menossa mukana omana päivänään. Pop Up -kolo oli osa partioviikkoa.

Koskenhaltioiden kaikki seikkailija- ja tarpojaryhmät osallistuivat Törmään partioviikolla. Sudenpennut osallistuivat SuperSupeen samana päivänä eli lauantaina 25.4.


Partioviikon päätti huikea Kohtaaminen (26.4.) Illalla samoajat, vaeltajat ja aikuiset pääsivät johtajabileisiin!

Vaeltajat Ylittämässä itseään

lähettänyt Anni Yli-Kivistö 19.1.2015 klo 8.32

Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Ylitys-tapahtumassa 17.-18.1.2015 kaksi kohalaista pääsivät kokemaan vaeltajaohjelman parhaita puolia. Mukaan tarttui mahtavia kokemuksia muunmuassa jäänveistosta, kuksan luomisesta ja tulitaiteesta. Lauantaina alkanut Ylitys tarjosi mukavan retken Kiljavalla noin kolmenkymmenen muun vaeltajan kanssa. Ohjelma oli haastavaa ja tarjosi extreme-elämyksiä, joita ei lippukunnan arjessa välttämättä koe. KoHan vaeltajat nauttivat olostaan ja itsetehdystä jäätelöstä, Youtube-videokisaa unohtamatta. Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli huikea aloitus Koskenhaltioiden vaeltajien keväälle. Kotimatka koitti liian pian!

Lauantaina yhdellä ohjelmapisteistä pääsi valamaan kynttilöitä.

Keuhkot joutui koville kun puhalsimme hiiliä, jotta kuksaan sai poltettua sopivan kokoisen kolon.

                  
Sunnuntaina pääsi tekemään jäästä veistoksia ammattilaisten opastuksella. 

Kirjoittanut: Safiiri-vartio

Koskenhaltioiden kesä ja syksy kuvina

lähettänyt Anni Yli-Kivistö 22.12.2014 klo 14.11

Kesäkuu
Suur-Juh-Suur-Juhla ! Kouvollaan kerääntyi partiolaisia ympäri Suomen, myös kohalaiset olivat menossa mukana.
Suurjuhla 7.-8.6.

Heinäkuu
 
Vantaalaisten kesäleiri, Mahti, 26.7.-2.8.

Elokuu
Johtajien Startti-retkellä suunniteltiin syksyä ja juhlittiin 50v. Koskenhaltioissa ollutta jäsentä.

Historian ensimmäinen Kohahdus järjestetiin 21.8. Tapahtuma polkaisi käyntiin KoHan syksyn. Illan aikana vierailijoita oli noin 100.

Syyskuu
Sykerö! KoHan syysretkellä leivottiin, nikkaroitiin, suunnistettiin ja rentouduttiin. Retki oli 12.-14.9.

Lokakuu
Lokakuussa sudenpennut pääsivät kisaamaan vantaalaisessa Susen Loikassa.

Marraskuu
Marraskuussa oli tarpojien vuoro kisata. Laten Laukassa KoHan tarpojavartio keräsi huikean määrän pisteitä, voittoa ei kuitenkaan irronnut liian vanhan vartionjohtajan takia :D 

Joulukuu
Joulukuussa johtajat leipoivat ja koristelivat pipareita.

Syksyyn mahtui paljon muutakin: kokouksia, johtajien koulutuksia, ryhmien omia retkiä... 

Keväästä tulee varmasti yhtä tapahtumarikas!

Sykerö

lähettänyt Anni Yli-Kivistö 20.9.2014 klo 23.54

12.-14.9.2014 oli Koskenhaltioiden syysretki. Mukana oli perinteisesti seikkailijoita ja sitä vanhempia kohalaisia. Retkipaikkana toimi Seutulassa sijaitseva Kuusitupa. Ohjelmassa oli tiukka leivontakisa, kaarnaveneiden nikkarointia, suunnistusta jännittävillä rasteilla, päheen retkimerkin askartelua, hauska iltanuotio sekä rentouttava spa.

Jokainen retkeläinen nukkui yhden yön laavussa ja yhden 
sisällä kämpässä.

Tarpojapojat tykkäsivät leivontakisasta. Metsästä löytyneillä 
leikkirahoilla sai ostaa halumiaan leivonta-aineksia ja 
toteuttaa upean luomuksen.

Tarpojapoikien "albino muffinssi"

Kaarnaveneet valmiina veteen.



Vapaa-ajalla sai askarrella retkimerkin. Pöytien ääreen 
kerääntyikin monta retkeläistä askartelemaan mukavan
muiston.

Yksi retkimerkeistä näytti tältä.

Ilmainen kyyti iltanuotiolle :D





1-10 of 29